Olotila vaihtelee paljon päivästä ja hetkestä toiseen. Olen kuitenkin ehkä lähempänä jonkinlaista tasapainoa itseni ja tilanteen kanssa.
Olemme käyneet paljon hyviä keskusteluja mieheni kanssa, puhuneet kaikesta mikä pelottaa. Vaikka kaikkia pelkoja ei ole voitu hälventää, olemme sentään voineet jakaa ne. Keskustelusta ja ennen kaikkea toisesta saa voimia.
Viime aikoina on taas ollut paljon surua, pettymystä ja kipua. Vaikeuksia lääkäreiden ja lääkkeiden kanssa, pettymyksiä omaan kykyyn ja osaamiseen sekä kipuja lääkkeiden puutteesta ja luunmurtumasta johtuen.
Ei elämä ole ollut kuitenkaan silkka surunsaari. Olen myös lukenut "Persikoiden aikaan" ja "Kuolema ei ole lasten leikkiä", molemmat ahmaistavia suupaloja. Sopivan makeansuolaisia. Olen myös saanut uuden takin ja päässyt mukaville pienille retkille luontoon ja kavereille. Ja ennen kaikkea olen saanut viettää viikonloput mieheni kanssa joka on minulle niin rakas.
Pitäkää peukkuja, toivottakaa onnea jotta jaksaisin ja kykenisin pääsykokeisiin. Suurin pelko on että en kelpaa niissä. Taaskaan.
Huomaan masennuksen hiipivän tekstiini tahtomattani, latistavan positiiviseksi aiotun lauseen säälittäväksi. Annan silti tekstin mennä. On vain hyväksyttävä että tämä on mielentilani nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti