Uusi päivä ja uudet lääkkeet

Uudet lääkkeet ovat auttaneet. Täysimittaisia ahdistus- ja paniikkikohtauksia on sittemmin tullut vain kaksi. Siinä on tietysti kaksi liikaa, mutta järjetön pelko ja lakkaamaton, kalvava ahdistus ovat hellittäneet.
Olen saanut uuden kännykän ja hankkinut siihen sovelluksen joka muistuttaa aamuisin ja iltaisin listaamaan asioita joista on kiitollinen. Se on auttanut omalta pieneltä osaltaan.
Uusien lääkkeiden ongelma on se, että ne lihottavat. Tarkkailen itseäni ja olen tyytymätön. Enimmäkseen kuitenkin vain helpottunut pahimpien oireiden väistymisestä.
Vasta oli harvinainen päivä eli karkauspäivä. Se oli myös harvinaissairauksien päivä. Tein lyhyen merkinnän Facebook-tililleni, ja selasin yhä uudestaan läpi ihmisiä jotka tykkäsivät. Tuokin! Voi että ne on ihania ja rakastavat ja ymmärtävät! Ja tuo kanssa!
Sairaus itsessään on antanut merkkejä lyömällä välillä kivuilla selkään ja sitomalla väsymyksellä sänkyyn. Sijoiltaanmenoja on ollut enemmän, oikea olkapää oikuttelee taas.
Uuden kännykän myötä on myös uusi, erinomaisen hyvä kamera. Olen pyrkinyt hyödyntämään sitä joka päivä.
Olen myös käynyt ratsastamassa jo kahdesti. Ensimmäinen kerta oli onnistunut ja toinen vähän vähemmän onnistunut, mutta nautin hevosten lähellä olosta yhtä kaikki.
Olen myös ommellut ja neulonut. Toisin sanoen passiivisuus on vähentynyt. En lakkaa hämmentymästä oman mieleni joustavuudesta: kun asiat ovat vähän paremmin, nautin niin täysillä.